Herrankukkaron kalaisännän reseptit

Resepti:

Kolmesti uinut lohi

5. joulukuuta 2025

Sanotaan, että kalan pitää uida kolmasti, ennen kuin se on nautittavaa. Ensiksi: vedessä. Toiseksi: kermassa. Kolmanneksi: viinissä. Tässä mallia uiskentelulle. 

Sanotaan, että kalan pitää uida kolmasti, ennen kuin se on nautittavaa. Ensiksi: vedessä. Toiseksi: kermassa. Kolmanneksi: viinissä. Tässä mallia uiskentelulle. 
  • 500–1000 g lohta tai muuta puhdasta kalafileetä 
  • Puolen sitruunan mehu
  • 2 ½ dl kermaa 
  • 1 dl valkoviiniä
  • Hiukan valkopippuria
  • Hiukan merisuolaa
  • Tilliä
Leikkaa kirjolohifileet (muukin kala käy) muutaman sentin levyisiksi suikaleiksi ja lado voideltuun uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Lisää mausteet: suola, pippuri ja sitruunasta puristettu mehu. Tee kastike, jossa on kerma ja valkoviini hyvin sekoitettuna. Kaada seos kalan päälle ja laita uuniin 180 astetta vähintään puoleksi tunniksi tai kunnes kastike on kiehahtanut ja saanut väriä. 

Nautitaan keitettyjen kuoriperunoiden tai salaatin kanssa. Jotta kala varmasti olisi uinut riittävästi, huljautetaan syömisen yhteydessä vielä lasillinen valkoviiniä perään. Siitä tulee ihan höveliäs olo.


5. joulukuuta 2025
Taito, joka maksaa itsensä takaisin
5. joulukuuta 2025
Perkaaminen – puhtaan maun perusta
5. joulukuuta 2025
Taikinaan kääritty kirjolohi sopii niin arkeen kun juhlaankin
5. joulukuuta 2025
Hauduttamalla vähärasvainen kala pysyy mehukkaana