Osallistuimme mieheni kanssa lokakuun alussa Herrankukkaron kalajuhliin ja pidimme tilaisuudesta kovasti. Itse olin käynyt Herrankukkarossa työni puolesta aikaisemmin, mutta miehelleni vierailu oli ensimmäinen.
Yhden päivän käynti teillä vastasi viikon lomaa jossakin muualla, sillä rentoutuminen maasavusaunassa, meressä ja altaissa oli täydellinen elämys. Kaiken kruunasi vielä ylenpalttinen saaristolaispöytä herkkuineen.
Kalastus ja kalankäsittely savustuksineen ja loimutuksineen on meidän perheessä tuttua puuhaa, mutta oli kiva seurata innokkaita opettajia askareissaan. Ryhmä oli sopivan kokoinen siinä mielessä, että kaikki varmasti näkivät, mitä tapahtuu ja halukkaat pääsivät itsekin kokeilemaan taitojaan.
Oli hienoa, että järjestitte tällaisen mahdollisuuden päästä yhdessä teille, nauttimaan rentouttavasta päivästä, olette Herrankukkarossa kaikella tavalla todella ajan hermolla ja edellä aikaanne ihan luonnostaan.
Raija Venovirta, Espoon kaupunki
_________________________________________________________________________________________________________
Osana Cultural Tourism 2011 hanketta vieraili elokuun lopulla Mystery shoppaaja Herrankukkarossa.
Mystery Shoppaajana toimi Pöyry Oy jonka positiivisia kokemuksia vierailusta Herrankukkarossa voit lukea täältä.
Etsimme ohjelmistoyrityksellemme 20-vuotisjuhlien viettopaikkaa, jossa voisimme juhlia 61:n henkilön voimin ja nauttia saavutuksistamme elämänkumppaniemme kanssa. Kuulopuheiden perusteella päädyimme Herrankukkaroon. Tapahtuman järjestäminen kalastajakyläläisten kanssa sujui erinomaisesti, kiitos asiantuntevan henkilökunnan ja loppuun asti mietityn tuotteistuksen. Palvelun taso ei tuottanut pettymyksiä myöskään paikan päällä, päinvastoin. Tavoitteemme toteutuikin täydellisesti. Kohde oli mielestämme ennakkotietoa viihtyisämpi, hyvällä maulla ideoitu ja suurella sydämellä toteutettu.
MaestroYhtiöt
Petteri Pankakari
Viestintä- ja markkinointipäällikkö
Sibelius-Akatemian opintohallinnon 25 hengen tiimi järjesti seminaarin, joka pidettiin Rymättylän Herrankukkarossa. Seminaarin ohjelman suunnittelussa ja muissa järjestelyissä suureksi avuksi oli Herrankukkaron myyntipalvelu, suurkiitos heille. Kun seminaarin suunnitteluryhmän kanssa kävimme tutustumassa Herrankukkaroon, päätimme paikan nähtyämme, ettemme kerro paikasta mitään seminaariin osallistuville. Halusimme, että jokainen meistä saa kokea sen hämmennyksen ja ihastuksen sekaisen tunteen joka me koimme. Olimme kuin "Liisa Ihmemaassa".
Kaikinpuolin seminaarimme oli onnistunut ja sen onnistumisen takasi ehdottomasti se saaristolaismiljöö jossa työskentelimme. Järjestelyt toimivat todella hyvin ja toiveemme huomioitiin, "palvelijat" olivat ystävällisiä ja avuliaita. Ohjelmamme sisälsi mm. souturetken, jossa tiimin yhdessä työskentely testattiin. Lisäksi saunoimme maasavussaunassa ja ulkona rannassa olevissa lämmin- ja kylmävesialtaissa olisi voinut viettää enemmänkin aikaa. Kaiken kruunasi upea saaristolaisillallinen.... tai ehkä sittenkin laulutuokio rantanuotiolla tai sittenkin.......
Leena Palander
Sibelius-Akatemia
Herrankukkaro on aivan loistopaikka tämän tyyppiselle workshopille. Kaisla on tilana aivan SUPER. Ja kuten aiemminkin, aivan kaikki toimi ja pelasi taas 10+ arvoisesti. Sekä osanottajat että me järjestäjät olemme todella tyytyväisiä.
Olo oli tosiaankin kuin Herrankukkarossa.
Merja Jalava - IF
Haluan kiittää Herrankukkaron väkeä pikkujouluillasta Herrankukkarossa. Ilta oli hienosti järjestetty ja meistä pidettiin todella hyvää huolta. Kokeille ja emännille erityiskiitos: ruoka oli nimittäin todella hyvää. Kaikki söivät niin, että housunnappeja piti aukaista!
Satu Lindström
Omya Oy
Tehdessämme valintaa tilaisuutemme pitopaikaksi, Herrankukkaro pystyi täyttämään kaikki toiveemme. Esivalmistelut sujuivat erinomaisesti ja kaikista asioista pystyttiin neuvottelemaan, yhteisymmärryksessä saatiin rakennettua erittäin hyvä kokonaisuus arvovaltaisille vieraillemme.
Saavuimme puolitoistatuntia sovittua aikaa aiemmin mutta puolen tunnin varoitusajalla Herrankukkaron väki oli ehtinyt laittaa kaiken valmiiksi. Joimme tervetuliaistotit, jonka jälkeen matkalaukkumme siirrettiin mökkeihimme.
Illan ruokailuun oli valittu pääruuaksi maittavaa peuraa, mutta vieraidemme pyynnöstä kuuden ruokalajin illallinen sisälsi myös kalaa, jota vieraat olivat odottaneet koko päivän. Koska ilma salli, niin ruokailu järjestettiin rannassa, jossa vieraat saivat viettää iltaa meren äärellä. Päivän päätteeksi oli vielä savusauna lämmitetty sitä kaipaaville.
Aamulla ensimmäiset joukostamme heräsivät jo kuuden aikaan kalastamaan. Herrankukkaron väki oli herännyt jo aikaisemmin ja järjestänyt kalastusretkelle mukaan vieraiden toivomusten mukaisesti kalaisaa aamiaista ja virvokkeita.
Loput vieraistamme näkivät kalastajat yhteisellä lounaspaikalla, kun he aamiaisen jälkeen suuntasivat mielenkiintoiselle veneretkelle läheisille pirtuluolille. Lounaan yhteydessä eri ruokavaliot oli otettu myös hienosti huomioon.
Päivällä oli vierailla mahdollisuus käyttää hyväkseen Herrankukkaron aktiviteetteja, mutta suurin osa halusi vain levätä rauhallisessa miljöössä. Illalla saunan yhteydessä oli ohjelmassa myös suuren suosion saavuttaneet turvehoidot. Turpeella hoidettiin ihoa ja kaikilla oli hauskaa.
Illallista varten katsottiin sopiva paikka ja lopulta ruokailu katettiin terassille, koska sade osui juuri kohdalle illallisen aikaan. Ruoka oli erinomaista - tarjolla oli kalaa niin monella tavalla laitettuna, että sitä oikein hämmästeltiin.
Seuraavana aamuna osa vieraista lähti jälleen kalastamaan ja kaiken kukkuraksi kalaonnikin oli myötä. Vieraamme nappaamat n. 20 ahventa savustettiin ja annettiin mukaan kotiin vietäväksi yhdessä Herrankukkaron muiden lahjojen kanssa. Läksiäistilaisuus järjestettiin lounaan jälkeen ja kaikki olivat silmin nähden tyytyväisiä viikonlopun ohjelmaan - ja erityisesti Herrankukkaron idylliseen atmosfääriin.
Palvelu oli koko viikonlopun ajan uskomatonta - erityisesti henkilökunnan joustavuus oli erittäin kiitettävää, kun ohjelmaa ja tarjoiluja pystyttiin muuttamaan tarpeidemme mukaisesti. Kaikin puolin erittäin onnistunut viikonloppu, jonka myötä Herrankukkaroa ja sen erilaista ympäristöä suosittelemme muidenkin kokeilevan.
Birgit Haanmäki
Turun kauppakorkeakoulu
Valtteri Kaartemo
Turun kauppakorkeakoulu