Arvot ovat yrityksen toimintaa ohjaavia peruspilareita, joihin työntekijän tulee voida nojata tehdessään päätöstä, johon ei ole kirjallista ohjeistusta. Arvot siis ohjaavat taustalla kaikkea toimintaan liittyvää.
Alla on kuvattu tarkemmin kutakin arvoa ja mitä se tarkoittaa käytännössä päivittäisessä toiminnassamme
Asiakkaan arvostaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että Herrankukkaroon tullessaan asiakas voi luottaa siihen, että heidän persoonalliset toiveensa otetaan huomioon ja toteutetaan. Jokainen asiakas on meille tärkeä.
Saariston perinteitä vaalitaan mm. ruokakulttuuria ylläpitämällä, tarjoamalla aktiviteeteissa lähialueen historiaan pohjautuvia retkiä ja tarinoita ja esimerkiksi uusissa rakennusprojekteissa suunnittelemalla ja rakennuttamalla mahdollisimman saaristolaisen näköisiä ja oloisia rakennuksia. Luontoa kunnioitetaan välttämällä aktiviteetteja, joista luonnolle on haittaa. Uudisrakennukset pyritään maastouttamaan ympäröivään luontoon mahdollisimman hyvin.
Maaseudulla ja saaristossa on aina oltu vieraanvaraisia – niin myös Herrankukkarossa. Henkilökunta pitää huolen asiakkaista kuin jos ne olisivat heillä kotona vieraana.
Hiljaisuuden ja rauhan arvostamisella pyritään jokaiselle vieraalle tarjoamaan mahdollisuus nauttia saariston hiljaisuudesta ja rauhasta. Tämän vuoksi mm. erityyppiset ryhmät pidetään toisistaan erillään ja jokaiselle ryhmälle taataan yksityisyys heidän haluamaansa tasoon saakka. Hiljaisuudesta voi nauttia myös saunan lauteilla tai kukkulan laella. Herrankukkaron toiminnassa uskotaan, että saariston luontainen hiljaisuus ja rauha on kilpailuvaltti ruuhka-Suomen kokousasiakkaista kilpailtaessa.
Herrankukkaron henki muodostuu hyvästä työilmapiiristä. Toisten työntekijöiden arvostaminen tarkoittaa, että positiivinen palaute pyritään antamaan kaikkien kuullen, mutta negatiivinen annetaan rakentavasti kahden kesken.
Toisten työntekijöiden arvostaminen näkyy myös siinä, että omaan vastuualueeseen kuuluvat työt hoidetaan moitteetta sekä autetaan toisia mahdollisuuksien ja tarpeen mukaan.